Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

AVARUUS - MAAILMANKAIKKEUS on sivusto, joka kertoo yleistajuisesti avaruustutkimuksesta ja kaikesta siihen yleisesti liittyvästä. 
Sivuston tarkoitus on myös herättää ihmisiä ymmärtämään avaruuden ilmiöitä, erityisesti elämästä jota on muuallakin kuin vain maapallolla ja tietoisuudesta jonka alkuperä on muualla kuin maapallolla. Tämähän on tiedetty jo kauan, mutta näistä aiheista on kuitenkin juttuja esimerkiksi medioissa harvakseltaan, koska ne eivät ole vielä sellaisia asioita "suurelle" osalle ihmisistä, joista voisi keskustella vakavasti ja vieläpä julkisesti, koska kaikki eivätkä tunnusta niiden olemassaoloa. Mutta kun tietoisuus ja sivistys lisääntyy ihmisten keskuudessa niin ihmiset oppivat ymmärtämään sen "miten täällä mennään". Tällä hetkellä yleensä tai oikeastaan on aina aivan turhaa yrittää selittää asioita maailmankaikkeudesta sellaisille ihmisille joitten "avara" maailmankatsomus ja ymmärrys riittää esimerkiksi vain Viron viinanhaku reissuihin, selitäppä sellaiselle että elämää on pakko olla muuallakin kuin vain maapallolla ja Viron alkossa, ei helppoa.

P Martin

 


 

©2018 Avaruus - Maailmankaikkeus - Kosmos - suntuubi.com